tiistai 3. elokuuta 2021

Hyvästien aika

 


Kymmeneen vuoteen ensimmäistä kertaa en istu Turun kristillisen opiston salissa miettimässä kirkon tulevaisuutta. Samaan aikaan helpottunut ja haikea olo. Hallintovaliokunta sai tänään hyvän, osaavan uuden puheenjohtajan Ulla-Maj Wideroosin. Valiokunta on hänen johdollaan hyvissä ja osaavissa käsissä. Kuopion hiippakunnan progressiivinen naisjoukko sai miesvahvistusta seuraajastani Olli Kortelaisesta. 

Hetken istuin illalla koneen ääressä seuraamassa keskustelua avioliittosta. Se oli viimeinen aloite, jonka allekirjoittaja olin. Salin ilmapiiri oli ahdistunut, hätääntynyt ja pelokaskin. Monet puheenvuorot, joihin olin edustaja-aikani tottunut ja turtunut, kuulostivat nyt kovilta, julmilta ja tahdittomilta. Mietin, miten me tässä kirkossa puhumme ihmisestä. Miten me puhumme ihmisestä kirkkojemme saarnatuoleissa, kasteissa ja hautaan siunaamisissa. Sitä meidän tulee miettiä itse kunkin.

Voi kunpa tätä kirkkoa ei johdettaisi pelosta, vaan toivosta käsin. Onhan kristinusko kuitenkin pohjimmiltaan toivon uskonto. Sanoohan Jumalakin: Minä annan teille tulevaisuuden ja toivon.

Rohkeutta ja voimia teille, joiden tehtävänä on nyt edustaa tätä kirkkoa! Ja toivoa myös meille, jotka puurramme arjen keskellä. Valoa on!

perjantai 6. marraskuuta 2020

Äänestyksiä ja raukeamaan jättämistä

 


Tänään äänestimme Pekka Niirasen kanssa samalla tavalla. Tosin koko muukin sali oli kanssamme yksimielinen. Eduskunnan käsittelyyn lähti laki sähköisen kokouksen mahdollisuudesta. Saamme tulevaisuudessa pitää sähköisiä kokouksia, kunhan eduskunta tämän muutoksen pikaisesti hyväksyy. Kirkkohallitus toimi lainvalmistelussa nopeasti, kun monet suuret seurakuntayhtymät sitä pyysivät.

Kirkon rakenteet puhuttavat täällä aina, niin tänäänkin. Niiden muuttaminen on kuitenkin työlästä ja vaikeaa. Itsenäiset seurakunnat eivät halua, että heidän itsemääräämisoikeuteen puuttutaan. Hiippakunnat vielä vähemmän. Etenkin hiippakuntien määrän kasvu näyttää olevan suuri uhka. No, ylipäätään hiippakuntamalli ei lähemmässä tarkastelussa saanut suurta kannatusta. Valiokunta päätyi yksimielisesti ratkaisuun, että edustaja-aloite seurakuntayhtymien sulauttamisesta hiippakuntiin jätetään raukeamaan. Tuo malli olisi ratkaissut kyllä joitakin ongelmia, mutta tuonut mukanaan paljon uusia.

Rakenne täytyy kuitenkin miettiä tavalla tai toisella uudelleen. Se jää loppukauden tehtäväksi. Tulevaisuusvaliokunta ja talousvaliokunta tarjoaa omaa aikaansa siihen. Ehkä ainoa tapa onkin miettiä asioita isolla joukolla, mutta niin, että seurakuntien itsenäisyys turvataan. Myös osa-aluehallintoa pitää kehittää niin, että paikallisidentiteetti voisi säilyä. Tähän toivoisin hiippakuntien rohkaisevan seurakuntia.

Strategiakeskustelu jatkui vielä perjantaina. On jakolinjoja ja painotuseroja. Toiset ajattelevat toiminnan uudistamisen olevan ratkaisu, toisen peräänkuuluttavat kirkon muutosta, jossa jokainen ihminen on tervetullut sellaisenaan. Niin kuin Jukka Hautala äsken sanoi, onneksi Kristus tulee lukittujen ovien läpi sinnekin, missä kirkko sulkee ovensa tai on vieras ja etäinen.


torstai 5. marraskuuta 2020

Pelkoa ja toivoa


Elisen päivän keskustelu nelivuotiskertomuksesta osoitti, että jotain on kirkolliskokouksessa muuttunut. Täällä on monia, minua nuorempia naisia, jotka ovat rohkeita ja pelottomia. Nyt he ovat astuneet päätöksenteon näyttämälle, eivätkä he enää häpeä tuoda esiin oman sukupolvensa elämänkokemuksia ja kirkon patriarkaalisia rakenteita. He eivät myöskään ole enää vaiti, kun heidän puheenvuorojaan kritisoidaan, vaan tarttuvat asioihin ja tarkentavat sanomisiaan. Jos siis eilen olin pessimisti, tänään olen tässä salissa optimisti. Kiitos puheenvuoroista Pauliina Järvinen, Kirsi Pohjola, Marjaana Toiviainen, Mirva Lehtinen ja Heidi Zitting ja monet muut!

Hallintovaliokunta on työskennellyt rakenneasioiden parissa. Esitimme, että seurakuntien tueksi laaditaan puuttumiskynnyskriteeristö, jota vasten seurakuntien elinkelpoisuutta tarkastellaan. Seurakunnat tarkastelevat omaa tilannettaan näiden kriteerien valossa toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen yhteydessä. Tämä yleiskirjetasoinen velvoite hyväksyttiin ja se auttaa toivottavasti seurakuntia. Hallintovaliokunta esitti myös, että tuomiokapituleilla olisi velvollisuus aloittaa selvitystyö, mikäli seurakuntien talous ei enää kestä. Piispat kuitenkin vastustavat kaikkea hiippakuntien hallintoon vaikuttavaa muutosta ja säännösten yhtenäistämistä. Siksi säännösmuutos kaatui. Tämä on valitettavaa, sillä tämä ei tue seurakuntia, eikä aseta niitä yhdenvertaiseen asemaan.

Tänään keskusteltiin avioliitosta - kuinkas muuten. Pitkän, pitkän keskustelun jälkeen päätimme luvuin 64-40, että avioliittoon voidaan vihkiä pari, josta vain toinen kuuluu kirkkoon. Osa perinteisemminkin ajattelevista siis näkee kuitenkin, että maailma ympärillä muuttuu ja olemme uudessa tilanteessa. Asia palaa kuitenkin vielä säännösmuutoksena saliin ja silloin siihen tarvitaan määräenemmistö.

Pienin askelin kuljetaan eteenpäin. Aloite sukupuolineutraalista nimistöstä meni läpi. Sitä aletaan toteuttaa hallinnossa ja muutokset tehdään myös lakiin sitä myöten, kun uutta lainsäädäntöä syntyy. Sellaiset nimikkeet kuin lakimiesasessori tai selvitysmies jäävät pikku hiljaa historiaan. Ylipäätään yleisvaliokunta on yllättänyt tällä kaudella raikkaudellaan ja hyvillä mietinnöillä.

Kuvassa on Kuopion uusi pappisedustaja Ruut Hurtig, joka piti perjantaina hienon saarnan Jeremiasta, josta Jumala tekee pronssimuurin asialleen, muurin, jossa on kuitenkin särönsä. Se oli tämän kirkolliskokousviikon paras hengellinen puhe. Vahvuutta ei ole ilman murtumia.

tiistai 3. marraskuuta 2020

Kirkkolaista ja tunnustuksesta




Elämmekö kirkon syksyä? Sitä olen miettinyt täällä tänään. Kirkkolain kodifiointi ja siihen tulevat muutokset ovat tämän viikon tärkein asia. Ainakin näin teknisesti. Salissa käytiin pitkä keskustelu ns. tunnustuspykälän paikasta. Osa edustajista haluaa säilyttää sen kirkkolaista, vaikka eduskunnan perustuslakivaliokunta toisin edellyttää. Uuden polven kansanedustajilla on vaikeaa ymmärtää, miksi tunnustuksesta pitäisi säätää lain tasolla ja eduskunnassa.

Asiasta keskusteltiin kaksi tuntia. Huhun mukaan kirkkohallituksen täysistunto keskusteli tästä samaisesta asiasta neljä tuntia. Asiaan näyttää liittyvän paljon pelkoa. Joistain puheenvuoroista voi kuulla kaikuja siitä, että lakiin kirjattu tunnustuspykälä olisi niin vahva kirkon autonomian tae, ettei perustuslakiin kirjattu tasa-arvo ja yhdenvertaisuus koskisi kirkko lainkaan. Toisten mielestä kyse on kirkon identiteetistä ja rohkeudesta olla kirkko. Suurin osa salista kuitenkin pitää tunnustuksen siirtämistä kirkkojärjestykseen perusteltuna. Tähän joukkoon näyttävät kuuluvan myös salin lestadiolaisedustajat - ainakin jos puheenvuoroihin on uskominen.

Lakiasiantuntija Timo Esko painotti, että eduskunnan lakiasiantuntijat ovat nyt toisen sukupolven ihmisiä kuin joitakin vuosia sitten. Heille ajatus tunnustuksesta kirkkolaissa on vieras. Myös lakia laadittaessa painopisteet ovat muuttuneet ja se on hyväksyttävä täälläkin.

Nyt aletaan käsitellä nelivuotiskertomusta. Tosiasia on, että kaikki murenee ympärillä. Nuoret naiset kokevat kirkon paikkana, joka ei edusta tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta - asioita, jotka ovat heille tärkeitä arvoja. Lapsia ei haluta liittää tällaiseen instituutioon. Ja oikeassahan he ovat. Kokonaiskuvassa se on totta, vaikka yksittäisissä seurakunnissa tilanne voi olla toinen.

Nelivuotiskertomuksen toimenpide-ehdotukset ovat hyviä: yksilöllisyys on huomioitava, uskontoteologista keskustelua luotava, uusia hengellisyyden muotoja on löydettävä ja niihin rohkaistava. Mutta yksittäiset temput eivät auta, jos kokonaiskuva kirkosta ei muutu. Enkä enää usko kokonaiskirkon tasolla sen muuttuvan. Seurakunnassa kylläkin.

Tulipa tästä nyt pessimistinen päivitys. Toivoahan on aina. Kristinuskossa on aina toivoa, vaikka instituutio ympärillä murenisikin.

torstai 13. elokuuta 2020

Aloitteita ja avioliittoa


Seurakuntarakenteista on tänään puhuttu paljon. Lähetekeskustelua on käyty hiippakuntamallista, kevennetystä yhtymämallista ja puuttumiskynnyksen säätämisestä kriisiseurakunnille. Kun seurakuntayhtymämalli muutama vuosi sitten kaatui, jäljelle jäi lamaannus ja hento toive siitä, että elämä ajaa seurakunnat tarvittaessa yhteen. Niin ei ole kuitenkaan käynyt. Moni köyhä seurakunta ei tahdo enää pärjätä yksin, mutta oman itsenäisyyden menettäminen tuntuu vaikealta ratkaisulta. Siksi toin täysistuntoon esityksen selkeiden puuttumiskriteereiden laatimiseksi. Kun ne täyttyvät, tuomiokapituli olisi velvollinen aloittamaan selvitystyön seurakunnan tulevaisuudesta. Mikäli päädytään seurakuntaliitokseen, rikkaampi seurakunta ei voisi olla ottamatta vastaan köyhempää.

Hallintovaliokunnalla riittää töitä siis koko istuntokauden ajan. Niin isoja asioita tulee pöydälle. Mutta yksi pieni, keskustelua herättänyt aloite liittyi valiokuntapaikkojen jakoon täällä kirkolliskokouksessa. Monet haluaisivat siihen enemmän läpinäkyvyyttä ja avoimuutta, mutta toisten mielestä taas nykyinen malli on hyvä ja säilytettävä. Harmi vain, että tämäkin näyttää kulkevan täällä pääsääntöisesti eettisten jakolinjojen mukaan.

Olemme päättäneet tänään myös lisätalousarviosta, jonka perustella seurakunnat saavat kompensaatiorahaa koronatilanteesta johtuen. Kirkon keskusrahaston ja valtion antaman lisärahan turvin seurakuntien talous helpottuu tänä vuonna vähän, Kuopion kokoisessa seurakuntayhtymässä n. 200 000 € verran.

Keskustelu piispojen vastauksesta kirkon avioliittokäsitykseen on alkanut. On riipaisevaa kuulla seksuaalivähemmistöihin kuuluvia edustajia, jotka kysyvät, saako heidän rakkaudestaan opettaa niin, että se on synti ja väärin. Välillä tuntuu kuin kuvan naisista. Eikö tästä jo voisi saada jonkinlaista ratkaisua ja kaikille kotipaikka tässä kirkossa.

Kirkolliskokouksessa on kaksi lainoppinutta asiantuntijaa, jotka sanovat salissa selvästi, että myös kirkon on noudatettava Korkeimman hallinto-oikeuden päätöstä. Tämä koskee myös sitä, ketä kirkko vihkii. Kirkon autonomia ei tarkoita sitä, että kirkko olisi erillinen saareke tässä yhteiskunnassa. Tilanne on ainutlaatuinen. En ole näinä kahdeksana vuotena koskaan kuullut heidän ottavan asiaa kantaa. Nyt he ottavat ja se on ollut varoituksen ääni. On mielenkiintoista nähdä, mikä on tilanne, kun palaamme tänne marraskuussa.


keskiviikko 12. elokuuta 2020

Ehtoollisesta ja tilastoista

 


Päivä on ollut pitkä ja asiota on ollut pöydällä paljon. Yleiskeskustelua on käyty aloitteiden pohjalta tilastoinnista ja ehtoollisen vieton vapauttamisesta. Salissa sai paljon kannatusta aloite, joka mahdollistaisi erityisehtoolliset naispappeutta vastustaville ns. vanhan virkakannan ihmisille. Asia on monille kipeä täällä kirkolliskokouksessakin. Siitä huolimatta jotain tässä ajassa on muuttunut. Kirkon selvää kantaa pappisviran sukupuolineutraalisuudesta ei ole tässä salissa ainakaan viimeisten kahdeksan vuoden aikana haastettu. Asia lähti eteenpäin valiokuntiin, mutta tuskin johtaa toimenpiteisiin.

Itse olin ensimmäisenä allekirjoittajana aloitteessa, jossa esitettiin konfirmaatiokaavan ja kodin siunaamisen kaavan uusimista ja selvityksen tekemistä siunaamisen teologiasta. Toki me seurakunnissa pärjäämme nykyisilläkin kaavoilla, sillä osaamme muokata ja lyhentää niitä. Mutta ihan luvallista se ei ole. Ajankohtaiset, osallisuutta korostavat ja teologisesti mietityt kaavat ovat meidän kaikkien etu.

Ministeri Annika Saarikko teki tänään perinteisen ministerivierailun. Toisin kuin aikaisemmin se toteutettiin täällä kyselytuntina. Aika kiva ja vuorovaikutteinen tapa. Kuulimme myös, että kehitysmäärärahojen tavoitetaso olisi edelleen 0,7 % bruttokansantuotteesta. Arvostusta sai myös kirkon diakonia ja koko kirkon työ. Kiva vierailu.

Hallintovaliokuntaan tulevia aloitteita ei ole vielä täällä salissa käsitelty, mutta aloitamme illan kuluessa niiden alustavan käsittelyn. Huomenna jatketaan keskusteluja salissa mm. piispojen avioliittonäkemyksistä ja ulostuloista.

tiistai 11. elokuuta 2020

Valinnoista ja tulevaisuudesta

 

Tänä aamuna tuli tieto valiokuntiin sijoittelusta. Pääsin toiveideni mukaan hallintovaliokuntaan, jonka puheenjohtajaksi minut valittiin. Kiitos, Kirsi Pohjola, kuvasta! Tässä valiokunnan sihteeri Timo von Böhm ja Ruttana. Valiokunnassa on paljon uutta väkeä ja valtavasti osaamista. Se on täällä kirkolliskokouksessa parasta. Tämä osaaminen, joka annetaan kirkon käyttöön.

Valiokuntiin sijoittelut aiheuttavat täällä suuria intohimoja ja prosessi ei aina ole kovin selvä. Erityinen intohimon kohde on perustevaliokunta - ehkä jo siksikin, että jonkinlainen aloite avioliitosta tämän kauden aikana varmaankin tulee. Toisaalta joidenkin valiokuntien painoarvo vaihtelee kirkolliskokouskausittain. Yhteen aikaan yleisvaliokunta oli eräänlainen kaatoluokka, eikä siihen halunnut kukaan. Nyt se on kysytty ja haluttu, ikäänkuin perustevaliokunnan kakkoskasti. Harmi, sillä parhaimmillaan se ottaa kantaa juuri seurakuntien työhön ja toimintaan ja tuo ruohonjuuritason äänet näkyväksi.

Tähän asti on käyty järjestäytymiskeskustelua, mutta nyt iltapäivällä päästiin lähetekeskusteluihin. Esillä on ollut aloite avioliittoon vihkimisen ehtojen uudistamiseksi - eli jos toinen vihittävistä ei kuulu kirkkoon, heidät voitaisiin kuitenkin vihkiä, eikä vain siunata, kuten nyt. Kaavathan ovat melkein samanlaiset. Toinen on vain oikeudellinen prosessi, toinen ei. Mutta jostain syystä jakolinjat kulkevat tässäkin.

Iso asia on myös kunnioittavan keskustelun ottaminen osaksi valiokuntien työtä. Siinä jokainen edustaja kertoo omasta tiestään kirkon jäsenenä ja kristittynä. Näin toivotaan ilmapiirin parantuvan ja yhteisen työskentelyn edellytysten helpottuvan.